maanantai 30. kesäkuuta 2008

Voi vessan oven kahva...

Käsityörintamalla on viime viikkoina ollut hyvin hiljaista. on tämän huushollin pyörittäminen vienyt kaiken ajan ja mehut. Paljon on kuitenkin ajatuksia ja jotain pientä olen näperrellytkin, mitään valmista ei kuitenkaan ole vielä näytettäväksi.

Juhannuskin tuli ja meni ilman sen ihmeempiä järjestelyjä. Meidän iskä pidettiin sairaalassa osastolla, jalat kun ei kunnolla toimineet ja me lasten kanssa lähdettiin appivanhempieni eli lasten Mummin ja Vaarin kanssa mökille. Meidän auto tosin hajosi matkalla, ylikuumeni ja kärähti! Onneksi en ollut yksin liikenteessä, olen nimittäin todella onneton autojen kanssa. En suuremmin pidä ajamisesta! Auto hinattiin korjaamolle ja siellä se on vieläkin. Sukulaiset mökillä (sitten kun sinne viimeinkin päästiin) vitsailivatkin, että mitähän hajoaa seuraavaksi kun ensin meni iskä ja sitten auto, eihän sitä kahta ilman kolmatta...

Tässä kuitenkin muutama "tunnelma" kuva juhannukselta. Kokkokin meillä oli ja hieno sellainen kiitos Veikko isovaarin, mutta yhtään kuvaa siitä en sitten tajunnut ottaa. Minulla on viha- rakkaus suhde juhannusruusuun. Toisaalta se on niin kaunis ja herkkä ja sopii juuri juhannukseen, mutta kun se kukkii niin vähän aikaa ja on kukittuaan suorastaan raaskun näköinen ja leviää niin maan penteleesti. Talomme kulmalla on juhannusruusu, jonka kohtaloa ei vielä ole lyöty lukkoon...

Saappaat olivat ainakin mökillä tämän juhannuksen käytetyimmät jalkineet. Olihan meillä sandaalitkin mukana, mutta niitä käytettiin vain autossa mökille mennessä ja kotiin tullessa!

Koska meillä ei ollut autoa ja iskäkin virui sairaalassa oleilimme juhannuksen jälkeisen viikon ensimmäiset päivät minun vanhempieni eli lasten Mummon ja Papan luona vanhassa kotikaupungissani. Meidän iskän selkä leikattiin keskiviikkona ja kotiin hän pääsi jo seuraavana päivänä. Mummo tuli meidän avuksemme tänne kotiin ja tekemistä riittikin, iskälle kun piti järjestää alakertaan olohuoneeseen korkeampi sänky, koska rappujen käveleminen ei vielä kunnolla onnistu ja oma sänkymme on niin matala, että siihen on ihan turha yrittää itseään kammeta (tai jos siihen pääsisi niin nostamiseen tarvittaisiin jonkinsortin nostokurki!). Tämä uusi sisustus on onneksi vain väliaikainen! Kuntoutumiseen menee vielä kuitenkin monta viikkoa ja esim. autossa istumista voi harkita vasta elokuun puolella (tosin eipä meillä nyt mitään autoa olisikaan). Positiivista tässä on kuitenkin se, että kivut ovat poissa ja iskä pystyy jo vähän kävelemään tai köpöttelemään ja kuntoutumisen jälkeen päästään takaisin tavalliseen arkeen!

torstai 19. kesäkuuta 2008

Pieniä iloja

Tilda addiktien oma rintanappi. On muutes aika söpönen! Tilasin saman tien kolme, niin ei heti lopu kesken ja ei harmita niin kovasti, jos sattuu vaikka tippumaan.
*****
Juhannus tekee kovasti tuloaan, mutta meidän suunnitelmat meni vähän uusiksi. Meidän iskä kun jouduttiin viemään eilen aamulla ambulanssilla sairaalaan, kun selkäkivut ja krampit muuttuivat sietämättömiksi. Siellä se iskä nyt pötköttelee osastolla ja saa kipupiikkejä kun mikään muu ei auta. Leikkaus olisi sitten ensi viikon keskiviikkona. Saapa nähdä pistävätkö vielä kotiin ennen sitä. No, me lasten kanssa lähdetään huomenna mummin ja vaarin kanssa Renkajärvelle saunomaan ja viettämään Jussia iskän tädin synttäreiden merkeissä.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Uusi neulatyyny suunnitelmissa

Minulla on jo vuosia ollut käytössä hassu vanha hatun mallinen neulatyyny, jonka äitini on virkannut koulussa joskus alaluokilla. Opiskeluaikoina se palveli minua hyvin käsivarsineulatyynynä pohjaan kiinnittämäni kuminauhan ansiosta. Opiskelukavereillani oli hienot viininpunaisella samatilla päällystetyt "oikeat" käsivarsineulatyynyt, mutta minä tykkäsin niin tästä omastani etten sellaista tullut koskaan edes hankkineeksi. Omat huonot puolensa tälläkin neulatyynyllä valitettavasti on. Koska se on tehty virkkaamalla, eikä ole pinnaltaan kovin tiivis, tuppaavat varsinkin silmäneulat ja joskun myös nuppineulat painumaan tyynyn sisälle.
Silmäneulojen ongelman ratkaisin tekemällä itselleni neulavihon Tildan tapaan kirjasta (tai siis siitä englannikielisestä versiosta). Samaisessa kirjassa on myös ohje todella sievään neulatyynyyn, joka rakennetaan puurenkaan päälle. Neulatyyny on mielestäni jotenkin 50 -luvun henkinen ja naisellinen. Voiko neulatyyny olla muuta kuin naisellinen? Pitkään väänsin itseni kanssa kättä siitä tarvitsenko uutta neulatyynyä, mutta lopulta ostin itselleni sopivan kokoisen puurenkaan neulatyyny pohjaksi. Eihän minun tuosta vanhastakaan tarvitse kokonaan luopua!


torstai 12. kesäkuuta 2008

Pyykkipoikapussi

Viime aikoina on uhkaavasti näyttänyt siltä, että tämä ns. käsityöblogini ei niitä käsitöitä paljoa esittele vaan ihan jotain muuta. Eilen illalla päätin tehdä tälle asialle jotain ja ommella valmiiksi viikkoja leikattuna olleen pyykkipoikapussin. Lapset istutettiin miehen seuraksi olohuoneen lattialle (jossa mies siis jo valmiina makailee selkäpotilaana) Brion junaratalaatikon kanssa ja äiti livahti yläkertaan ompelemaan. Ja hei, sain rauhassa ommella koko pussin yhtä soittoa!
Olen tälläistä pyykkipoikapussia suunnitellut jo hyvän aikaa, mutta lopullisen innostuksen sain pussukasta, jonka Verka blogissaan esitteli. Pussukkaan oli hyödynnetty lastenvaatteiden mukana kaupasta saatu henkari. Kaivoin heti neidin vaatekaapista sopivan henkarin ja leikkasin kankaan. No, ensimmäistä kertaa asialla ja muutama ajatusvirhe... ei tullut pussukasta ihan sellainen kun ajattelin, mutta kyllä tämä asiansa ajaa. Lapset varsinkin oli tähän kovin ihastuneita.

Meiltä löytyikin ykskaks yllättäen aika paljon pyykkipoikia ja pussi tuli hetkessä täyteen. Tuo "suuaukko" irvistää vähän rumasti painolastin takia. Teenkin varmaan myöhemmin vähän isomman pussukan ja tähän voisi sitten laittaa vaikka Supi -sukkapidikkeet!


tiistai 10. kesäkuuta 2008

Olavin uusi sänky

Tuo meidän pikku-ukko kasvaa niin hurjaa vauhtia, että pinnasänky oli nyt vihdoin ja viimein vaihdettava "isojen" sängyksi. Herralla kun oli 1,5 -vuotis neuvolassa pituutta n.90cm! Löysin mieleiseni jatkettavan sängyn Ylivieskan puuseppien mallistosta. Tätä sänkyä valmistetaan ainakin toistaiseksi. Tarkoitus kun on, että Ainolle hommataan samanlainen kunhan tämänhetkinen lainasänky noin vuoden sisällä siirtyy seuraavalle käyttäjälle.
Kuva lainattu Ylivieskan puuseppien kotisivuilta.

Sänky ostettiin vanhasta kotikaupungistani jo huhtikuussa ja se oli vanhempieni luona säilytyksessä. Sänky kun ei mahtunut meidän autoomme yhdessä rattaiden kanssa. Viime viikolla pappa kuitenkin toi sängyn tänne meille. Himpun verran tuotti päänvaivaa saada sänky yksin koottua kahden innokkaan apulaisen kanssa. Tosin tämä minun kasaamisprojektini ei ollut mitään Merjan kerrossängyn kokoamistarinan rinnalla...
*****
Miehen selästä löytyi sitten magneettikuvauksessa välilevyn pullistuma alimmaisten nikamien välistä. Pullistuma painaa vasemman jalan hermoihin. Huomenna on sitten aika ortopedille ja katsotaan miten tästä edetään.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Unelman virkkauskirja

Unelma kerhon virkkauskirja kotiutui jo toissaviikolla, mutta en ole siitä muistanut mainita. Kirja vaikuttaa todella mukavalta ja selkeältä. Ehkä tälläinen vähemmän virkannut voisi noiden ohjeiden avulla selviytyä ja ehkä jopa innostua, nähtäväksi jää!


Kirjassa on monia kivoja pitsimalleja, joita voisi käyttää vaikka somisteena laukuissa tai ehkä vaatteissakin. Kaikista eniten ihastuin noihin spiraalimalleihin. Niitä on kyllä ihan pakko kokeilla jossain vaiheessa - vaikka sitten eläkepäivillä jos ei aikaisemmin ennätä!
*****
Kesäkukkia sain vihdoin eilen aamupäivällä laitettua amppeleihin ja ruukkuihin. Vähän on ollut hiljaista kaiken tekemisen suhteen viimeviikkoina. Ollaan vaan yritetty selvitä arkisista askareista. Miehellä on ollut selän kanssa ongelmia kohta vuoden verran ja nyt kolme viikkoa sitten teloi selkänsä sellaiseen kuntoon, ettei ole pystynyt kunnolla istumaan tai seisomaan. Nyt loppuviikosta kivut yltyivät niin, ettei kävelemisestä tullut enää mitään. Viime yönä alkoi lihakset krampata sen verran kivuliaasti ja jaliosta lähteä tunto, että aamulla mies lähti päivystykseen. Huomenna olisi onneksi magneettikuvaus Helsingissä Diakonissalaitoksella, jos vaikka saataisiin selville mistä kivut johtuvat. Viheliäitä nämä selkävaivat!


lauantai 7. kesäkuuta 2008

Tilda foorumin C5 kuorivaihto

Osallistuin (taas kerran) Tilda foorumissa järjestettyyn vaihtoon, jossa C5 -kokoinen kirjekuori oli tarkoitus tumpata mahdollisimman täyteen mukavaa tavaraa. Tälläisen kuoren sain Kerttulilta - kiitos! Kuoressa oli siis kankaita, nauhoja ja nappeja sekä leimattuja kuvia, tarroja ja iso kasa kuviopapereita esim. korttiaskartelua varten. Ihana kuori ja taas kerran ihana vaihto!

Sny paljastuksia

Kevään salainen neuleystävä rinki on nyt päättynyt ja on paljastusten aika. Minä lähettelin kevään mittaan paketteja Mantalle Levottomat sormet -blogista. En vaan tajunnut ottaa lähettämistäni paketeista kuvia, mutta löytyväthän ne toki Mantan blogista! Ja mikä ihaninta, monista lähettämistäni langoista on blogissa esillä jo valmistuneet työt. Salaiseni on todella ahkera neuloja.
Minä puolestani olen ottanut paketteja vastaan Sallalta. Tässä viimeisessä paketissa oli Sallan neuloma aivan mielettömän kaunis pitsihuivi. Huivi on neulottu Teeteen Elegant -langasta, joka on 70% villaa ja 30% silkkiä. Tästä tykkään todella paljon. Kiitos!
Paketissa oli myös mansikkasuklaata, Tilda nappeja ja kaunis enkelirasia. Edelliset olenkin jo täyttänyt napeilla ja muilla pienillä ompelutarvikkeilla. Tässä vielä lähikuva saamastani huivista:
Eipä kaduta yhtään, että lähdin tähän "leikkiin" mukaan. Kiitos vielä kerran ihanalle salaiselle ystävälleni!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Kesän alkua ja valmistujaisia

Veljeni valmistui media assistentiksi - onnea! Juhlimme alkavaa kesää ja valmistumista yhdessä sukulaisten kanssa vanhempieni pihalla puutarha juhlan merkeissä viikonloppuna. Sää todellakin suosi meitä, aivan ihanan lämmintä ja aurinkoista. vieraat viihtyivät ja ruokaa oli riittävästi. Liian harvoin nykyään järjestetään juhlia, joihin koko suku osallistuu. Tämä veljeni valmistuminen olikin hyvä tekosyy kutsua ihmiset viettämään mukavaa kesän avausta pihalle. Äidilleni suuri kiitos tästä ideasta!

Veljeni on myös kiinnostunut sisustamisesta ja vanhoista tavaroista. Löysinkin hänelle juuri sopivan vanhan matkalaukun paikallisesta osto- ja myynti-liikkeestä. Ja lahja oli saajalle mieluinen. Värkkäsin myös tällaisen kortin pikapikaa.

"Sinun tietäsi ei ole kulkenut kukaan,
eikä reitistä ole karttaa.
Monet pystyttävät tienviittoja
matkan varrelle,
sillä risteyksiä on monta.
Järki kompassina ja
tunne sen neulana,
vaella oma polkusi
-huipulle asti!"

Löysin tämän tekstin Positiivareiden sivuilta ylioppilas ja valmistujais värssyjen joukosta ja se sopi veljelleni hyvin.