torstai 27. maaliskuuta 2008

Pääsiäistipuja

Ainon kanssa askarreltiin mummolassa tipuja massapalloista. Nämä olivat Ainon ensimmäiset omat pääsiäisaskartelut, sen takia niistä kuva! Ai, että onko äiti vähän ylpeä...? Saa mielestäni vähän ollakkin! Tiimarista oli tosin päässyt keltaiset massapallot loppumaan, vaan eipä hätää, purkki askartelumaalia mukaan ja saatiin kuin saatiinkin keltaisia palloja tipuja varten! Nuo tipujen räpylät ovat äidin muotoilemia, mutta kaikki muu onkin Ainon käsialaa.

Pääsiäisenä valmistunutta

Pääsiäinen sitten tuli ja meni! Onneksi pyhien aikana sain jotain tehtyäkin, siitä kiitos kuluu mummolle, joka piti seuraa lapsille. No, olihan mummelilla omakin lehmä ojassa - uudet pellavahousut kaipasivat lahkeenpidennystä. Samalla hurauttelin mummon ompelukoneella muutamia pieniä synttärilahjaringin juttuja...


Olavin kaarrokepuseron sain valmiiksi pitkänäperjantaina. Kaarroke onnistui ihan hyvin ensimmäiseksi kokeiluksi. Tosin raidoituksen olisi mielestäni voinut aloittaa jo alempaa, mutta tein ohjeen mukaan ja en sitten enää viitsinyt purkaa, kun jäljellä oli enää vain muutama kerros. Jouduin tosin soveltamaan ohjetta pääntien kohdalla, kun pusero ei mennytkään Olavin päästä läpi. Viimeiseltä kavannuskerrokselta piti jättää kavannuksia tekemättä ja johan toimi.

Malli: Novita 2/2002
Lanka: Novita Wool (100% wo)
harm. 043, sin. vihr. kelt. l.valk. yht. 188g
Puikot: 3 ½ 60 pyörö ja sukkapuikot

Puseron valmistuttua olin varannut mukaan myös lapasprojektin eli Olaville uudet kevätpukuun sopivat lapaset. Tosin ukkelin käsikin on kasvanut sellaista vauhtia, että alkutalvesta tehdyt lapaset alkavat olla pieniä!
Malli: peruslapanen peukalokiilalla
Lanka: Novita Nalle (75% wo 25% pa)
vihr. 384 yht. 33g
Puikot: 3mm sukkapuikot

torstai 20. maaliskuuta 2008

Hyvää pääsiäistä!


Hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Munia, munia!

Eli munakokeiluni tuotti tulosta. Tosin ensimmäinen kierros pesukoneessa meni vähän mönkään. Heitin nimittäin kaksi ensimmäistä koemunaa koneeseen vessan vaaleansinisen nukkamaton kanssa. Munat huopuivat tosi hyvin ja styrokskin kesti, mutta munien pintaan oli tarttunut tasainen nukkakerros siitä matosta, vaikka munat olivat pesupussissa. No, eikun uusi kerros hahtuvaa päälle ja uusi yritys, tällä kertaa yhdessä keittiön puuvillaisten jouluverhojen kanssa. Ja tältä munat näyttivät koneessa pyörittyään:


Koska kokeilu oli näin onnistunut kierittelin myös jäljellä olevien munien ympärille hahtuvaa. Ajatukseni oli laittaa muniin vielä koristeita neulahuovutuksella, mutta minusta ne ovat noinkin kauniita. Voipi olla, että jätän ne tuollaisiksi! Kuvaan piti "tunkea" mukaan myös tuo kanakulho, jonka sain tuliaisiksi viimeviikkoisilta vierailtamme. Rakastan yli kaiken sesonkikoristeita...


Laitetaan tähän jatkoksi kuva noitani kainaloonsa saamasta hanhesta! Nyt saapi pääsiäinen tulla tähän taloon!

Sny pääsi yllättämään

Tänään tuli postissa varsinainen ylläri! Sny oli muistanut minua paketilla. Vasta myöhemmin päivällä huomasin s-postissani häneltä tulleen "varoitusviestin", mutta gmail oli siirtänyt sen suoraan roskapostikansioon?! Näin ilmeisesti käy jos viesti tulee ns. nimettömänä tai jotain vastaavaa. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun saan kaivella roskakoria!


Mutta siihen pakettiin! Tällä kertaa postinjakajatäti oli ollut helläkätinen ja paketti oli siistissä kunnossa. Sisältä löytyi kaksi kerää Noro silk garden lankaa (aivan ihanan tuntuista ja väristä), ihanaan enkelipeltirasiaan pakattuna käsintehty kiivisaippua, enkelitarroja ja Tilda enkelinappeja!!! Sny on tainnut käydä blogiani vakoilemassa niin nappiin meni taaskin tämä lähetys. Kiitos!


Tuohon enkelirasiaan tulen varmasti laittamaan pieniä ompelutarvikkeita. Se on onneksi niin tiukkakantinen, että sen sisällä tavarat ovat turvassa pieniltä, auttavaisilta kätösiltä. Taaskin koko paketti tuoksui aivan ihanalle (?), en ehtinyt vielä tutkia (tai haistella) tuleeko tuoksu tuosta saippuasta.


Saatuani lapset päiväunille istahdin koneelle etsimään sopivaa ohjetta ja mallia tuolle langalle. Ensimmäinen ajatukseni oli tehdä jonkinlainen huivi ja ihan mukavia malleja löysinkin. Tässä kohtaa voisin Snylle heittää kysymyksen, olisiko sinulla ehdottaa jotakin mallia? Vinkkejä otetaan vastaan!

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Blogista


Sunnuntain Hesarissa oli kokosivun juttu blogeista. Tuota juttua anoppilassa lukiessani aloin miettiä myös tätä omaa blogiani. Jutun mukaan suomalaisista blogeista ns. käsityöblogit ovat kaikkein isoin ryhmä. Tuohon käsityöblogi -kategoriaan varmaankin myös tämä minun blogini kuuluu, rakentuuhan tämä pitkälti tekemieni ja suunnitteilla ja keskeneräisinä olevien käsitöideni ympärille.


Jutussa sana blogi oli suomennettu verkkopäiväkirjaksi. Itselleni tämä blogi on tosiaan ainakin osittain myös päiväkirja. Tai ehkä kalenteri. Tai jotain noiden kahden väliltä... Pääasiallinen tarkoitukseni ja syyni blogin aloittamiseen ja ylläpitämiseen on kuitenkin se, että sain opiskeluaikana tarpeekseni kaikenlaisiata portfolioista ja koska omista töistä olisi hyvä sellaista (tulevaisuutta silmällä pitäen) koota, tuntui tämä vaihtoehto näppärältä!


Aluksi kuvittelin kirjoittavani tekstejä vain itselleni, mutta koska blogissani ainakin laskurin mukaan käy ainakin joitakin lukijoita, huomasin kirjoitustyylin nopeasti vaihtuvan kuvitteellisille lukijoille kirjoittamiseksi.


Vielä kuitenkin tuohon Hesarin juttuun...sen mukaan Suomen luetuin käsityöblogi (niistä jotka löytyvät blogilistalta) on helsinkiläisen käsityötieteiden maisteriksi opiskelevan naisen blogi Viiniä ja villasukkia. Blogin pitäjä oli kirjoittanut mielestäni hyvän jutun tuohon Hesarin juttuun liittyen. Olenkin tuota blogia käynyt jo aikaisemminkin lukemassa. Löysin sen sattumalta neuleblogeja kurkkiessani. Aivan ihania käsityö- ja neuleblogeja blogeja löytyy myös Salainen neuleystävä 2008 -ringin osallistujalistalta.


Kävin muuten pääsiäiskorttien ohella tipauttamassa postilaatikkoon ne Yliopiston hakupaperit... nyt vaan odotellaan, että pääsykoemateriaali julkaistaan ensikuun alussa nettiin ja sitten vaan lukemaan. Pääsykokeet oli joskun toukokuun alkupuolella! Saa nähdä miten käy! Vähän jännittää!

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Virvon, varvon pääsiäistä!

"Virvon varvon

terveeks, tuoreeks

tulevaks vuodeks,

vitsa sulle, palkka mulle!"


Pääsiäinen pääsi yllättämään pahemman kerran tänä vuonna! Jäipä askartelematta lasten kanssa kortit sun muut. Virpomisvitsatkin tehtiin vasta eilen viimetingassa, että Aino pääsi virpomaan mummin, vaarin ja tädin miehineen. Mummo ja pappa etävirvottiin puhelimessa ja vasta kiirastorstaina sitten livenä (nekin vitsat ovat vielä koristeita vailla)! Meilläkin kävi eilen virpojia, oikeita pikku noitia ovella virpomassa. Minusta tuo perinne on hauska, kunhan siihen on vähän panostettu. Viime vuonna kävi nimittäin niin, että ovella pyörähti myös sellainen poikaporukka mukanaan resuinen risu, johon oli teipillä hätäisesti kiinnitetty yksi höyhen... kaipa nuo palkaksi saatavat suklaamunat ja muut namut houkuttavat!


Miehen kahteen peräkkäiseen viikkoon osuneet työmatkat ja viimeviikkoiset vieraat takasivat sen, ettei näitä toivomiani pääsiäisvärkkäyksiä ole ehtinyt tekemään. Launataina juoksin kaupungilla etsimässä synttärilahjoja ja löysin siinä sivussa onneksi kangasta keittiön pääsiäisverhoja varten. Eipä nuo nyt niin kovin kummoiset ole, ihan vaan ruudullista intianpuuvillaa, mutta väri on pääsiäiseen sopiva ja aurinkoinen. Ikkunassa kun roikkui vielä jouluverhot. Ensi pääsiäiseksi teen varmaan verhokapat pellavasta ja aplikoin niihin Tildatyylisiä munia kuviollisista puuvillakankaista!


Päätin uskaltautua kokeilemaan pääsiäismunien huovutusta pesukoneessa. Noita hahtuvalankakiekkoja kun löytyy omista varastoista ihanan keväisissä väreissä! Pyörittelin styroksmunan ympärille hahtuvalankaa ja sitten heitän koneeseen. Neulahuovutuksella ajattelin ensin tehdä, mutta kun tuo aika käy vähiin. Vielä pitäisi muutama muna päällystää ja sitten seuraa se totuuden hetki... saapi nähdä mitä tulee. Raportoin tuloksen sitten tänne blogiin!



Tilda noita, tälläinen kiltti, tuli valmiiksi viikonlopun aikana! Vartalo on ollut jo viikkokausia valmiina ja vaatteet leikattuna, mutta kun ei ole ehtinyt sen ompelevan koneen ääreen. Olisin halunnut tehdä näitä noitia myös äidilleni, kummitytölleni ja serkkuni perheelle, näissä perheissä kun vietetään lasten ensimmäistä pääsiäistä, mutta minkäs teet. Ehkäpä ensivuodeksi?! Jos vaikka aloittaisi tekemisen heti pääsiäisen jälkeen niin ovat sitten valmiina odottamassa!!!

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Jo yli 1000 kävijää!

Huomasin juuri, että laskurissa on mennyt 1000 rikki! Eli kyllä täälläkin siis joku käy?! Ja huomasinpa muuten tuossa päivä muutama takaperin, että Blogiini ei ole voinut jättää kommentteja muut kuin Bloggerin käyttäjät...Tämä asetus on ilmeisesti oletuksena ja en ole sitä aikaisemmin tajunnut muuttaa. Mutta nyt voi tosiaan kaikki kommentoida! Aina sitä oppii jotain uutta...

Tildailua Helsingissä

Eilinen naistenpäivä vierähtikin sitten Helsingissä Tildajuttujen parissa! Aamulla kymmeneksi suunnistettiin Helsky Taito shopin eteen, johon olimme sopineen addiktien kanssa perinteiset "virkattu kukka rinnassa" treffit! Ovelta löysin (tai minut löydettiin) Piian ja Cottonellan! Helskyssä siis vietettiin Unelmapäivää uuden Unelma kirjakerhon aloituksen kunniaksi. Paikalla oli aivan kauhea määrä naisia ja tilat olivat ahtaat, joten työnäytöksiä ei kovin hyvin päässyt katsomaan. Mukaan saimme kuitenkin Unelmakassit, joissa oli Tilda leikearkki (minä sain taloja), uusin Novita lehti ja joitain muita mainoksia. Paikan päällä olisi voinut liittyä Unelmakerhoon ja saada valitsemansa kirjat heti mukaan. Kirjavaihtoehtoja oli tosin vain kolme ja päätinkin liittyä konona netin kautta.


Kahdeltatoista alkoi Tammen tiloissa Tilda askartelutapahtuma ja samalla pääsimme katsomaan näytteillä olevia töitämme. Kissani istua nököttää ylähyllyllä mukavassa seurassa!




Tässä keskiviikkona näyttelyn avajaisista otetussa kuvassa (lainasin tämän Tilda addiktien sivuilta, kuvan on ottanut Käranån) kissani istuu tuolla oikeassa laidassa pöydällä. Tone oli kuulema kehunut töitämme ja Suomen Tilda addiktien blogia (hyvä me!), hän kuulema seuraa aktiivisesti eri maiden Tilda blogeja ja oli yllättynyt siitä kuinka aktiivisia me olemme ja kuinka taidokkaita töitä teemme. Nämä asiat meille kertoi askartelutapahtumaa vetänyt Tila-ohjelman juontaja Hanna Sumari, joka oli haastatellut Tonea Tila-ohjelmaan. Haastattelun pitäisi tulla telkkarista parin viikon päästä!

Askartelu tapahtumassa tehtiin siis Tilda taulu tuosta uudesta Country girl leikearkista. Tälläisiä ideakuvia oli esillä ja tälläiseltä oma tuotokseni näyttää


Yritän saada muitakin näyttelystä ottamiani kuvia johonkin albumiin katseltavaksi. Huomasin muuten tuota tekstiä lukiessani, että välillä ajatus karkaa ja teksti on "vähän" sekavaa. Sitä se teettää kun on niin paljon asiaa!

Nypläyksestä...

Teimme torstaina opiston nyplääjien kanssa retken Nurmijärvelle Jatan aittaan, jossa oli esillä Ruoska ryhmän (Ruosniemen käsityö ja askartelu) nypläystöitä. Näyteillä oli aivan mahtavia töitä, joista osa on ryhmäläisten itse suunnittelemia ja joiden malleja ei voi ostaa mistään.
Näyttelystä sain myös hyviä ideoita siihen miten nyplättyjä töitä voi laitta esille ja käyttää ei niin perinteisellä tavalla. Ainakin näin vasta-alkajalle näyttely antoi todella hyviä ideiota ja vinkkejä. Sain myös hankittua ensimmäisen satsin omia nypylöitä. Tähän asti olen käyttänyt opiston lainanypylöitä.
Jatan aitassa kuvattiin illan aikana kymppiuutisten loppukenennys. Jutun ideana oli tuoda esille, ettei nypläys ole vain "mummojen hommaa" ja että perinteinen ja moderni pitsinnypläys ei ole häviämässä Suomesta vaan aktiivisia harrastajia löytyy monista kansalaisopistoista. Koska edustan meidän opistossa tätä huomattavasti nuorempaa nyplääjäryhmää minut pyydettiin juttuun opettamaan Mika Tommolalle nypläämistä. Ihan hauska homma! Juttu tuli ulos perjantai-iltana ja oli ihan onnistunut. Kehtaan siis mainita asiasta tässä blogissani, enkä painu maan rakoon häpeämään!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Olaville neulepusero

Taas pitkästä aikaa koneen ääressä! Pitäisi päivittää tätä blogia vähän ahkerammin, ettei olisi aina kerralla niin kamalasti uusia juttuja. Valmiita töitä ei tunnu nyt valmistuvan, ainoastaan keskeneräisten kasa kasvaa uhkaavasti. Nyt on taas niin kauhea into kokeilla kaikkea uutta ettei valmista tahdo syntyä!
No, tässä välissä voin kai esitellä uuden keskeneräisen työn eli kaarroke neulepusero meidän Olaville. Tajusin nimittäin, etten ole neulonut omille lapsille juuri mitään! Aino sai uuden villatakin (sen ihanan vihreän) ja nyt on sitten Olavin vuoro.
Löysin vanhoja Novita-lehtiä penkoessani aivan syötävän suloisen kaarrokevillapuseron ohjeen ja päätin kokeilla sitä. Lehden pusero on väritykseltään tehty tytölle, mutta värejähän saa helposti vaihdettua. Ja ohjeessa kaarrokkeessa on kirjoneuletta, mutta koska en sitä taiteenlajia hallitse, teen kaarrokkeeseen raitoja! Lankavarastostani löysin viisi-kuusi vuotta sitten ostettua kauniin harmaata Woolia, joka sopi tähän neuleeseen täydellisesti. Puserosta ei tule vauvamaisen lällyn värinen vaan miehekäs! Ohje on siis Novitan numerosta2/2002 ja lankana Novitan Wool. Neulominen käy joutuisasti suljettuna neuleena pyöröpuikoilla kainaloihin asti. Mukavaa neulomista kun ei tarvitse kauheasti keskittyä vaan voi kilkutella menemään. Katsotaanpa miten kaarrokkeen kanssa käy!