sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Vaarin sukat


Vaari eli appeni vietti 60-vuotis syntymäpäiviä ja lahjapakettiin kääräistiin villasukat. Lankana näissä ihan perus Nalle, ilman aloeveeroja tai muita hienouksia ja ideaa sukkiin lainattu Novita -lehdessä keväällä 2009 olleesta Liisa Keräsen Kainuun maakuntasukkakilpailuun suunnittelemasta sukkamallista. Neuloin sukat 3 puikoilla, mutta omaan makuuni puikot olisivat voineet olla vieläkin pienemmät. Tykkään sellaisista napakoista sukista, jotka eivät lötkötä ja jotka ovat "tiiviit".
Sukat on kuvattu minun jaloissani, sillä mies ei suostunut hankeen sukkasillaan seisomaan. Otti mielummin kuvia ja hyvähän tuo oli niinkin. Sukat ovat minulle vähän reilut, mutta eiköhän tuo idea tule näistäkin kuvista selville.

kuva lainattu Pirkan kotisivuilta

Uudessa Pirkka -lehdessä oli todella herkullisen näköisten Rocky Road palojen ohje, jota oli ihan pakko kokeilla. Koska päätimme miehen kanssa viettää jonkinlaista paastonaikaa, tein nameja lahjaksi vaarille. Samalla tuota herkkua pääsi itse maistamaan pikkuisen, eihän niitä toki voinut lahjaksi antaa maistamatta ensin, hih! Ja hyviä olivat, kelpasivat muillekin sukulaisille!

perjantai 26. helmikuuta 2010

Vaaleanpunainen myssy


Muutama tunti kummityttömme syntymän jälkeen loin puikoille silmukat vaaleanpunaista myssyä varten. Mallina tuttu ja hyväksi havaittu Sweet baby cap ja lankana poistokorista tyttövauvan varalle ostettu Novitan Wind, joka on 80% villaa ja 20% silkkiä. Hieman piti taas miettiä silmukkamääriä ja sitä kuinka pieni vastasyntyneen pää oikein on. Neuloin myssyn 3,5 puikoilla (langan suositus 4), koska halusin myssystä tiivistä neulepintaa, josta tuuli ei mene heti läpi. Silmukoita myssyssä on 97 ja lankaa meni koko myssyyn 29g.

Pääsimme viikolla katsomaan pientä prinsessaa ja viemään lahjuksia ja on se vaan todettava, että kyllä pieni on sitten pieni. Reilun viikon ikäisenäkin vielä pienempi kuin omista lapsista yksikään aivan vastasyntyneenä. Sekä mekko että myssy mahtuivat hyvin, vaikka ehdin jo miettiä, että ovatko kuitenkin liian pienet. Ennen lähtöä myssystä oli ihan pakko ottaa kuvat ulkona, niin mahtava auringonpaiste oli! Kyllä se kevät sieltä tulee!

torstai 25. helmikuuta 2010

Amalia

Viime viikon maanantaina aamulla syntyi pieni, tuleva kummityttömme! Joten tästä tulee nyt sitten vaaleanpunainen postaus. Viimeistelyn pääsi siis tyttövauvalle nappeja vaille valmiiksi neulottu pikkuruinen mekko. Lankana mekossa on Lanett, ihanan triojäätelön väreissä. Mekko on kokoa vastasyntynyt eli n. 50/56. Lankaa mekkoon meni hieman toista kerällistä ja ohje on ihan omasta päästä. Tuohon helman "vekitykseen" nappasin idean Suuressa käsityölehdessä olleesta mekosta, lehden numeroa en kyllä pysty muistamaan. Mekko sai nimekseen Amalia, jotenkin tuo nimi tuli mieleeni heti kun kuulin vauvan syntymästä. Olen tosin vauvankin nimeä yrittänyt etukäteen arvailla. Ainoat vihjeet olivat ettei nimi ala M -kirjaimella ja ettei sitä kukaan kyllä arvaa! No, yritäpä noista sitten päätellä...


Nämä eivät nyt sitten mitenkään liity tuohon pieneen mekkoon, mutta käyvät kyllä väriensä puolesta. Nämä pienet söpöliinit ovat japanilaisia mansikkasuklaa karkkeja, joita saimme ystäviltämme jokin aika sitten. Sen lisäksi, että namit ovat syötävän suloisia niin ne ovat myös hyvän makuisia. Miten se vaan onkin niin, että Japanista tulee kaikkea kaunista ja ihanaa kuten Norot (langat ei virukset), kankaat, käsityölehdet ja -kirjat!

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Auringonpaistetta



Ulkona paistaa ihanasti aurinko ja pakkasta on juuri sopivasti, reilut kymmenen astetta. Meillä harmillisesti vietetään jo toista päivää neljän seinän sisällä. Ainolle nousi kuume maanantai-iltana ja tämänpäiväinen luisteluretki naapurien kanssa piti sekin perua. Itse pääsin hetkeksi nauttimaan ihanasta ilmasta, kun nukuttelin Toivon terassilla päiväunille. Ja totta se on, aurinko alkaa jo aavistuksen verran lämmittää! Kevättä kohti mennään. Tosin huomiseksi on luvattu lisää lunta, nyt sitä kyllä riittää. Naapurin aidankin päälle on lunta jo kerääntynyt hulppea kasa!
Sisällä tosin tekisi mieli sulkea silmät tai vetää verhot ikkunan eteen. Kirkas, matalalta paistava aurinko saa pienten sormien jäljet ikkunoissa esiin ja pöly tanssii huoneilmassa.
Viikonloppuna meinasi "neuleahdistus" iskeä päälle. Olen tammikuun aikana aloittanut neljä uutta neuletta ja kaikki ovat kesken, tarkoituksella tosin. Nyt puikoilla heilui poikaversio tulevaa kummilastamme silmällä pitäen. Päätinkin tehdä neuleen kertaheitolla valmiiksi asti, odotetaanhan tuota tulevaa pientä syntyväksi ihan lähipäivinä. Neule toistaa mukavasti keväthankien sävyjä, sopii hyvin vauvalle, joka syntyy keskellä runsaslumista talvea. Tuon neuleen valmistuminen helpotti ja ahdistusvyyhtikin alkoikin sitten purkautua. Nyt on toinenkin neuletyö viittä vaille valmis ja mieli hyvä!