tiistai 15. kesäkuuta 2010

Korjauksia ja kokeiluja

Jostain syystä viime viikkojen aikana on lasten korjattavien vaatteiden pino kasvanut hurjaa vauhtia. On repeämää ja reikää. Ja eniten vaatteitaan rikkoo Aino, meidän prinsessa 5v. Tosin tämä prinsessa myös juoksee kovaa ja kiipeilee puissa. Aloitin korjausurakan pinon vanhimmasta päästä ja ensimmäiseksi otin käsittelyyn tämän trikoopuseron, jonka hiha tarttui talvella sisäleikkipuiston liukumäkeen ja repesi reiluksi palkeenkieleksi.

Päätin jo silloin tehdä puserosta lyhythihaisen. Leikkasin hihat poikki repeämän yläpuolelta ja hihansuun resorit irti. Saumuroin resorit takaisin uusiin hihansuihin ja paita oli valmis! Tässä vaiheessa saumurikin teki vielä hyvää tikkiä.
Saumurilla huristelu oli sen verran mukavaa puuhaa pitkästä aikaa, että leikkasin Toivolle Marimekon trikoosta koekeilukappaleen hellepuvusta ja päätin testata reunojen huolittelua resorilla ja kaksoisneulalla. Tässä vaiheessa saumuri alkoikin sitten temppuilla, eikä suostunut enää kiristämään sieppareiden lankoja kunnolla. Vika on sama kuin viime kesänä, jolloin toisen siepparin langankiristimen joku osa oli pompannut pois paikoiltaan, plääh!

Huristelin haalarin kuitenkin valmiiksi, koska tämähän oli vain kokeilukappale. Päänteiden resorit olisivat voineet olla lyhyemmät. En myöskään tykännyt tuosta pelkästä kaksoisneulan huolittelusta. Jos jatkossa vielä kaksoisneulaa käytän, huolittelen kyllä tuon nurjalle puolelle jäävän resorin reunan ensin saumurilla. Nyt reunukset ovat viimeistelemättömän näköiset (vaikka eihän ne vaatteen päällä ollessa näy)! Haaraan laiton Kam muovinepparit, samoja joita olen vaipoissa käyttänyt. Tuo vaipoissa käyttämäni koko on vähän liian raskas vaatteissa. Pienten ihmisten ohuisiin trikoovaatteisiin nepparit saavat olla pienempää kokoa, niitä siis tilaukseen.
Kyllä tästä haalarista ihan pidettävä tuli, jos ei muuten niin vaikka sitten yöpukuna tai helteellä hiekkalaatikolla.

Ei kommentteja: