torstai 31. joulukuuta 2009

Joululahjoja osa I

Pieniksi joululahjoiksi neuloin tänä vuonna tiskirättejä Homespun Living -blogista löytyvällä Waffle Knit Dishcloth -ohjeella. Rätit on neulottu Hemp for Knitting Allhemp3 -hamppulangasta, jota tilasin aluksi yhden vyyhdin Tapion kaupasta ja kaksi vyyhtiä ostin Tampereen messuilta. Lankaa on mukava neuloa sen jäykkyydestä ja karheudesta huolimatta. Mallikin on niin helppo, että neulominen onnistui hyvin muiden töiden välissä ja ohessa. Parhaimmillaan neuloin seisten lankakerä kainalossa ohjaten samalla lasten askartelua.
Kolmesta lankavyyhdistä tuli tällä ohjeella yhteensä yhdeksän rättiä. Ensimmäisen rätin tein aivan ohjeen mukaan, mutta seuraaviin levensin reunuksia muutamalla silmukalla. Yhden rätin annoin jo ennen joulua naapurillemme syntymäpäivälahjaksi suklaan kera. Ystävät perheineen saivat rättien kanssa itse leipomani ruislimput kera suklaan.

Lahjakatsaus jatkuu kunhan olen saanut kuvattua lahjukset. Innokas tonttu pisti lahjat pakettiin ennen kun kuvat oli otettu!

Ei kommentteja: