Viimeisimmät aikaansaannokset

Eipä näillä viime aikaisilla aikaansaannoksilla pahemmin pääse retostelemaan, mutta jotain näytettävää sentään on! Otin onneksi viikonlopun mummolareissulle ompelukset mukaan ja sain nämä kerhotädeille annettavat kiitossydämet ommeltua. Eipä niistä nyt ihan kaunottaria tullut. Tuossa pellavakankaassa on välillä niin paksuja lankoja, että neula pomppaa langaan jommalle kummalle puolelle ja kaaret on hankalia saada käännettyä nätisti. Olisi ehkä pitänyt täyttää kovemmiksi, mutta nuukuus vanun suhteen iski! Tässä vielä kuva lähempää:

Uskaltauduin vihdoin ja viimein tarttumaan virkkuukoukkuun ja virkkasin Ainon Emmi-nukelle kesähatun. Tarjoustalon poistokorista kun löytyi kauniin väristä Novitan bambua. Aino vaati vielä kukan hatun koristeeksi ja äitihän virkkasi. Kyllä pitäisi nyt neitien kelvata kesäleikkeihin!

Uudelle koneelle saatiin ladatua PhotoFiltre -kuvankäsittelyohjelman ja vähän innostuin kokeilemaan noita erilaisia kehyksiä...

Kiitoksia ja vaihtareita

Onneksi eiliseen päivään mahtui huonojen uutisten lisäksi mukavaikin yllätyksiä! Teimme Kerttulin kanssa pienen vaihdon ja sain häneltä aivan ihania leimattuja kuvia värityskokeiluja varten.

Naapurini ja samalla Ainon muskariope kävi illansuussa tuomassa siskonsa kanssa minulle tälläisen ihanan kukka-asetelman kiitokseksi tekemästäni karhupuvun korjauksesta (en valitettavasti muistanut ottaa puvusta yhtään kuvaa). Puku oli sunnuntaina käytössä Kärkolän kirkossa pidetyssä lapsikuoron kevätkonsertissa.

Uskaltauduin vihdoin ja viimein kokeilemaan niiden siirtokuvien silittämistä kankaalle! Ja hyvinhän tuo onnistui kun vaan malttoi tarpeeksi kauan painaa kuumalla raudalla. Tosin tuo karkea puolipellavainen kangas ei ollut varmaankaan mikään ihannealusta, mutta tuleepa kankaaseen edes vähän näköä noista kuvista. tuota kangasta kun löytyy kaapista kolme metriä! Kuten kuvasta saattaa jo aavistaa on näistä tulossa sydämiä kerhotädeille kiitokseksi!

Pieniä pettymyksiä ja helpotuksen huokaisuja

Yliopiston pääsykokeiden ensimmäisen vaiheen tulokset julkaistiin eilen. Meidän postilaatikosta ei vielä eilen löytynyt yliopiston kirjekuorta, joten osasin jo odottaa kieltävää tulosta. Ja tänään se sitten tuli : "valitettavasti pisteenne eivät riittäneet kutsuttavaksi tulemiseen". Yhtäaikaa mielen valtasi pienoinen pettymys ja plääh -mieli, toisaalta taas helpotus. Olisinko sittenkään ollut valmis vielä niin suureen muutokseen syksyllä?

Plääh -mieli meni onneksi nopeasti ohi ja aloin jo miettiä mitä teen ensi keväänä toisin. Kokeisiin lukuaikaa luulisi (niinhän minä luulen!) löytyvän enemmän, kun lapset ovat silloin jo isompia. Ja nyt minulla on edes jonkunlainen käsitys siitä minkälainen koe on. Tämähän oli tosiaan vasta ensimmäinen hakukertani! Vuoden päästä siis paremmin eväin ja ehkä vähän suuremmalla taistelutahdolla!

Olen ehkä vähän outo, mutta minua jaksaa aina huvittaa nuo "virallisten" paperien sanakäänteet. Nytkin tuo "valitettavasti pisteenne eivät riittäneet kutsuttavaksi tulemiseen" sai hymyn suupieleen. Toinen huvittava mielestäni on: "valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut teihin". Ehkä se sitten on niin, että tuollaista ns. negatiivistä kohteliasta vastausta on vaan niin hankala kirjoittaa. Kysymyshän on loppujen lopuksi siitä, että tällä kertaa joku toinen vaan oli yksinkertaisesti minua parempi.

Asiasta toiseen, olen jo pari päivää miettinyt uskaltaisikohan sitä yrittää vaihtaa tätä blogini pohjaa? Löysin jopa tuolta html-koodista sen kohdan, johon uuden taustan tiedot voisi vaihtaa. Katsotaan, katsotaan, olisihan se mukava piristys näin kesän kunniaksi!

Eräs tunikaprojekti

Osa 1

Kaavojen tekemisen vaikeudesta

Ennen, niinä vanhoina hyvinä aikoina kaavat tehtiin niin, että käytiin ostamassa kaupasta sopiva kaavalehti. Mentiin kotiin ja etsittiin hyvä malli lehdestä. Sitten levitettiin kaava-arkki pöydälle/lattialle ja piirrettiin kaavat voipaperille.

Sitten vähän myöhemmin vanhoina ehkä himpun verran parempina aikoina kaavat tehtiin itse kuosittelemalla oman peruskaavan päälle. Ja paljon nopeammin kuin tuolloin ennen vanhoina hyvinä aikoina.

Entäs sitten tänä päivänä? Oma peruskaava pitäisi piirtää uusiksi. Rinnanympärys on sama kuin ennen, mutta muodot ovat valahtaneet himpun verran alemmas. Kyllä, lantion ympäryskin on sama, tosin sekin hieman aikaisempaa alempaa mitattuna. Niin ja voisihan sen kadonneen vyötärön korjata kaavaan vaikka piirtämällä sivusauman kohdan ihan suoraksi…mutta viimeistään siihen kuositteluun ei sitten enää löydykkään aikaa. Mitä tehdään?

No, seikkaillaan netissä lueskellen ja katsellen erilaisia blogeja. Törmätään aivan ihanaan tunikan malliin ja kirjoittaja jopa vinkkaa, että käytetty kaava löytyy myös netistä. Etsiydytän linkin kautta oikealle sivulle ja annetaan tulostimen laulaa. Omassa tapauksessani lähetän s-postilla linkin kyseiselle sivulle mieheni työ sähköpostiin ja hän tulostaa sivut työpaikallaan, meillä kun ei vieläkään ole tulostinta (toivoin sitä muuten äitienpäivälahjaksi)! Seuraavan päivänä varustaudutaan saksien ja teipin kanssa ja levitetään tulosteet olohuoneen matolle. Leikataan ja teipataan, kohdistetaan ja leikataan taas. Tuloksena on valtavan kokoinen teipattu lakana, aivan kuin kaava-arkit niinä vanhoina hyvinä aikoina. Vielä täytyy oma koko etsiä arkilta ja jäljentää kaavanosat kaavapaperille. Malliakin täytyy vähän muokata, mutta monen tunnin työn jälkeen ja polvet kipeänä käsissä on valmiina tunikan kaava. Pitäisiköhän sittenkin piirtää se oma peruskaava uusiksi?

Tilda ilta Cottonellalla

Maanantai-iltana toteutui pitkään suunnitelmissa ollut etelän tildailijoiden ensimmäinen tapaaminen Cottonellan luona! Koska tapaaminen saatiin järjestettyä vain arki-illaksi ei kovin moni pystynyt osallistumaan. Mutta olihan meitä kuitenkin kasassa kiva porukka. Kasperiinan Merja toimi illan askartelupuolen "vetäjänä", teemana oli risukranssit ja ruusut ja korttiaskartelu. Tässä oma taidonnäytteeni eli elämäni ensimmäinen itse tehty kranssipohja - ja sen on näköinenkin. Pysyyköhän tuo kasassa?

Sen verran mukavaa hommaa tuo kranssin tekeminen oli, että tämä tuskin on kuitenkaan ensimmäinen ja viimeinen.

Lainasin Kasperiinan Merjan blogista tämän kuvan. Pöydän ääressä ruusuja vääntämässä Pähkinä, minä ja Marika.

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan leimailua valvovan silmän alla. Eipä se aluksi kovin helppoa ole! Sain sutattua musteella mm. sormeni ja leimasimen reunat, no tekevälle sattuu ja ei kukaan ole seppä syntyessään... Nämä kun vielä onnistuisi jotenkin värittämään siististi!

Mukavaa oli ja kovasti jo syksyä odotellaan, että päästään ehkä vähän isommallakin porukalla treffaamaan. Iso kiitos Cottonellalle ja Merjalle illan järjestämisestä ja suunnittelusta!

Ps. Tähän loppuun on vielä kirjattava muistiin, että vanha pöytäkoneemme sai viikko sitten väistyä uuden kannettavan tieltä. Niin siinä käy kun toivoo äitienpäivälahjaksi monitoimitulostinta niin mies kantaa kotiin uuden tietokoneen (eikä sitä tulostinta ollenkaan)! Vähänhän tämä on vielä opettelua ja uuden kuvankäsittelyohjelmankin sain vasta eilen asennettua, joten siitä johtuu tämä blogin pitkä päivitysväli!

Ihanaisia lankoja

Olen jo jonkun aikaa seurannut Ilun handu duunaa -blogia ja ihastellut taidokkaasti värjättyjä lankoja, kauniita kuvia ja kekseliäitä neuleita. Pitkällisen harkinnan jälkeen ja koska kaupan puolella oli aivan ihanan värisiä lankoja päätin tilata itselleni muutaman vyyhdin. Nuo yläkuvassa olevat tilasin ensin ja sitten vielä nämä:

Tuo oikeanpuoleinen vyyhti on aivan ihanan tuntuista ohutta huivilankaa. Se jää vielä nähtäväksi mitä näistä tehdään vai raaskinko näitä käyttää ollenkaan1 Nyt olen vain tyytynyt niitä katselemaan ja ihailemaan. Huokaus - niin kauniita ovat!

Kirjoja

Olen monessa blogissa törmännyt näihin suloisiin virkattuihin eläinhahmoihin ja päätin hankkia itsellenikin oman amigurumi -kirjan. Mistähän olen nyt saanut tälläisen "virkausherätyksen"? Olen jo jossain aikaisemmassa kirjoituksessani todennut, etten ole koskaan oppinut virkkaamaan oikein - ensinnäkin pidän virkkuukoukkua kädessäni väärin, olen aina pitänyt ja siitä poisoppiminen on ollut työn ja tuskan takana. Ja jotenkin virkkaaminen vaan tuntuu niin työläältä esimerkiksi neulomiseen verrattuna! Nyt on kädessäni kuitenkin iki-ihana amigurumi kirjanen ja Unelmakerhosta odotellaan toista virkkausopusta. Mistäköhän vielä itseni löydän?

No, tuota toista kirjaa ei tarvitse paljoa selitellä, olen ihastunut myös erilaisiin pontsoihin (pitäisi varmaan sanakirjasta tarkistaa oikea kirjoitusasu) tai keeppeihin, miksi niitä nyt kukakin haluaa kutsua, ja niihin tästä kirjasta löytyy ideoita. Meillä täällä kotona on talvisin valitettavasti niin kuuma, että tuollaiselle keepille ei pahemmin ole käyttöä.

Helsingin "tuliaisia"

Eiliseltä pääsykoereissulta Helsinkiin tarttui kotiin viemiseksi mukaan - mitäpä muutakaan kuin kankaita ja askartelutarvikkeita. Kävin Kluuvin Sinooperista ennen koetta ostamassa itselleni ensimmäisen leimasimen ja musteen. Leimasin oli tietysti Tildaa, talo. Tosin taisin siitä leimasinmusteesta maksaa turhan kovan hinnan...

Näistä kahdesta söpöstyksestä ajattelin tehdä itselleni tunikat. Etsin ohutta pallollista (mitäs muutakaan) puuvillaa, mutta ainakaan Eurokankaassa ei ollut kuin muutamaa minipilkullista. Tuo oikean puoleinen on mustapohjainen ja nuo pilkut ja helman brodeeraus ovat valkoiset, vaikka tuossa kuvassa näyttävät ihan vaaleanpunaisilta. Ja vastaavasti tuo vasemman puoleinen on vaaleansinipohjainen.

Nämä tilkkukankaat nähtyäni totesin, että eipä taida minusta vielä(kään) tulla tilkkutäkin tekijää. Olin suunnitellut tekeväni lasten sänkyihin päiväpeitteet tilkkutekniikalla. Ainon sänkyyn varsinkin suunnittelin tildamaista peittoa, mutta nyt tämä äiti kyllä armahtaa itsensä ja tyytyy tekemään kauniita tikkauksia valmiiseen tilkkukankaaseen. Mielestäni nämä ovat aivan syötävän herkullisen värisiä. Ja nuo "tilkkujen" kuosit sopivat todella kauniisti yhteen. Hatunnosto tämän kankaan suunnittelijalle!

Tämä kangas jos mikä on todellinen heräteostos, mutta en tosiaankaan kadu. Henkäyksenohutta silkkisifonkia! Tästä tulee joskus vielä minulle itselleni juhlamekko, sellainen liehuvahelmainen unelma.

Tulppaaneja ja pääsykokeita...

Kotipihalla alkavat tulppaanit olla nyt parhaimmillaan tuossa etelä suuntaan olevassa penkissä. Onneksi tuli siihenkin syksyllä sipuleita istutettua! Tykkään niin kovasti noista kevään sipulikukista.

Tänään oli nyt sitten iltapäivällä ne yliopiston pääsykokeet. Kovin on "tyhjä" olo näin jälkikäteen. Onneksi tämän ensimmäisen osion tuloksia ei tarvitse odottaa kuin pari viikkoa. Toivon niin kovasti, että pääsisin haastatteluun ja tekemään esitehtävää. Mutta jos ei nyt onnistu, niin ensi keväänä sitten uudelleen. Onhan se totta, että noiden pienten ihmisten kanssa ei se kokeeseen lukeminen ole aivan vaivatonta. Lukuaikaa kun on yleensä vain päiväunien ajan. En siis soimaa itseäni, jos koe meni kovin huonosti!

Pihassamme oleva kirsikkapuu on myös melkein jo kukassa. Kukkimisen jälkeen se saakin lähtöpassit. Edelliset asukkaat ovat leikanneet siitä niin hassun mallisen, että sitä ei pelasta enää mikään. Ja varsinkin kun viime kesänä puu teki vain kaksi kirsikkaa, joista toinen tippui ennen aikojaan maahan ja toisen söi linnut puoliraakana. Kukkiva kirsikkapuu on kyllä kaunis, mutta niin lyhyt aikainen ilo!

Vaaleanpunainen Bebe

Tällä kertaa ei mitään itsetehtyä, mutta kun tuo leivos on niin... nätti! Hyvälle mielelle tulee pelkästä katselusta (tämän leivoksen söi oikeastikin meidän neiti). Tuo äitini vanha lastenkahvikuppi kruunasi tämän ihanuuden. Aino siitä tosiaankin hörppäsi ihan oikeeta kahvia (tosin kahvia oli ehkä ruokalusikallinen) sokerin ja maidon kera. Miksiköhän lapsille ei enää nykyään tehdä omia kahvikuppeja? Varsinkin vanhat Arabian kupit ovat todella kauniita (ja hyvissä hinnoissakin nykyään)!

Silitettäviä siirtokuvia

Nämä ihanuudet minulle tulosteli Maisuli! Toivottavasti uskallan ja raaskin näitä kokeilla. Olen nimittäin huomannut itsessäni sellaisen "vian" etten meinaa raaskia käyttää mitään kauniita materiaaleja vaan hilloan niitä tuolla nurkissa ja vain katselen ja ihailen! Varsinkin nämä Tilda jutut meinaa olla sellaisia...

"Vappukissoja"

Tämä raukkaparka on saanut odotella kokoamistaan ompelulaatikossa jo useamman kuukauden ajan. Nyt vapun kunniaksi kisuli pääsi kuitenkin näkemään kevätauringon! Vähän on mirrillä apea ilme, olisikohan kaveria vailla?

Ainon naamiaispuku valmistui viime viikonloppuna ja ainakin neiti oli kovin tyytyväinen. Olavikin tunnisti puvun kissaksi eli pitäisi äidinkin ilmeisesti olla tyytyväinen. Tein puvusta vähän reilun, jotta menee pitempään. Ajattelin nimittäin tehdä toisen kypärämyssyn nallen korvilla! Materiaalina tässä puvussa on puuvillavelour ja edessä tosiaan vetoketju.

Ja vielä kissa viiksineen valmiina naamiaisiin!