keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Tulppaaneja ja pääsykokeita...

Kotipihalla alkavat tulppaanit olla nyt parhaimmillaan tuossa etelä suuntaan olevassa penkissä. Onneksi tuli siihenkin syksyllä sipuleita istutettua! Tykkään niin kovasti noista kevään sipulikukista.


Tänään oli nyt sitten iltapäivällä ne yliopiston pääsykokeet. Kovin on "tyhjä" olo näin jälkikäteen. Onneksi tämän ensimmäisen osion tuloksia ei tarvitse odottaa kuin pari viikkoa. Toivon niin kovasti, että pääsisin haastatteluun ja tekemään esitehtävää. Mutta jos ei nyt onnistu, niin ensi keväänä sitten uudelleen. Onhan se totta, että noiden pienten ihmisten kanssa ei se kokeeseen lukeminen ole aivan vaivatonta. Lukuaikaa kun on yleensä vain päiväunien ajan. En siis soimaa itseäni, jos koe meni kovin huonosti!


Pihassamme oleva kirsikkapuu on myös melkein jo kukassa. Kukkimisen jälkeen se saakin lähtöpassit. Edelliset asukkaat ovat leikanneet siitä niin hassun mallisen, että sitä ei pelasta enää mikään. Ja varsinkin kun viime kesänä puu teki vain kaksi kirsikkaa, joista toinen tippui ennen aikojaan maahan ja toisen söi linnut puoliraakana. Kukkiva kirsikkapuu on kyllä kaunis, mutta niin lyhyt aikainen ilo!

Ei kommentteja: