torstai 21. elokuuta 2008

Pieniä ja kauniita arkisia asioita


Jokin aika sitten löysin nämä ihanat Nokian Retukat poistolaarista. Kenkiä oli jäljellä kaksi paria, kummatkin vielä hieman isoja Olaville, mutta minun oli aivan pakko ostaa varastoon odottamaan. Kotona aloin harmitella, etten ottanut molempia ja päätin, että jos ne vielä seuraavalla kerralla ovat jäljellä ostan nekin! Ja kuinkas kävikään, ne eivät olleet kelvanneet kenellekään. Miten voi olla mahdollista? Minusta nämä ovat aivan mielettömän ihanat. Pojille kun on vieläkin paljon vähemmän valinnan varaa tarjolla kenkien ja vaatteiden suhteen.

Tämän taulun suunnittelin laittavani Olavin sängyn yläpuolelle kunhan saamme lastenhuoneen kaapin siirrettyä ja sängyt oikeille paikoilleen. Olavin sänky kun on vieläkin ikkunan alla ja juuri patterin kohdalla. Kaapin tyhjensin jo eilen, mutta en saanut sitä hievahtamaankaan. Millään ruuveilla tai nauloilla se ei ole seinässä kiinni, mutta mihinkään se ei liiku! Olisikohan edellinen asukas laittanut sen seinään kiinni liimalla tai jollain vastaavalla ökömöölillä! Onneksi Appi tulee tänään käymään sorkkaraudan kanssa, eiköhän kaappi sillä saada irti seinästä. Nähtäväksi vaan jää onko tämän operaation jälkeen kaapista enää siirrettäväksi...

Ainolle on olemassa samanlainen tyttötaulu, tosin en muista onko siinä teksti suomeksi vai lontoonkielellä!


Ja loppuun vielä pieni aarteeni, vanha valurautainen silitysrauta! Lapsena minulla oli mummolassa pihaleikeissä naapurin tädiltä saamani vastaavanlainen silitysrauta, joka suureksi surukseni hukkui mummolan tyhjennyksen yhteydessä. Tosin siinä tyhjennyksessä hukkuin varmasti muutakin ihanaa! Sukulaiseni kun eivät ymmärtäneet kauniiden vanhojen tavaroiden päälle. Minä puolestani tyhjentelin jätelavalta vaivihkaa parhaimmat aarteet, mutta jotain saattoi jäädä huomaamatta. Tämän silitysraudan ostin opiskeluaikana kirpparilta tuon vanhan kadonneen raudan tilalle ja maksoin siitä muutaman markan. Toisen roska on toisen aarre!

2 kommenttia:

hekku kirjoitti...

Oon ihan superkateellinen noista retu-kengistä. Ne oli ainoat oikeat kengät silloin kun olin lapsi... :)

Maisa kirjoitti...

terve, en tiedä vieläkö pidät tätä blogia yllä, mutta pakko kommentoida:

minulla on poika nimeltään olavi ja juurikin ostin hänelle samanlaiset, mutta vielä liian isot retukat!