tiistai 15. heinäkuuta 2008

Puhtaita mattoja ja tyynyliinoja

Eilinen päivä vierähti Renkajärven mökillä uiden, saunoen ja mattoja pesten. Uimisesta huolehtivat lapset ja mattojen pesusta Vaari. Melkein kaikki tämän talon matot oli pakattu auton perään ja suurin osa saatiin pestyä - kiitos Vaari! Suunnitelmissa oli, että loput matot lähdetään pesemään, kunhan tuo meidän iskä on siinä kunnossa, että voi istua autossa tunnin matkan suuntaansa.
Osa matoista jätettiin mökille valumaan ja kuivumaan ja osa tuotiin kotiin. Mikään ei voi olla parempaa kuin puhtaiden mattojen tuoksu! Lapsuudenkodissani aina jouluksi vaihdettiin kesällä pestyt puhtaat matot lattialle ja niistä lähti vielä joulunakin ihana mäntysuovan tuoksu! Olen tänään käynyt vähän väliä nuuskimassa kuivumassa olevia mattoja...

Tänään tupsahti postilaatikosta Tilda-addiktien tyynyliinavaihdon tyynyliina Maissilta. Ja kerrassaan ihana olikin. Nyt oikein harmittaa kun en silittänyt tuota liinaa ennen kuvaamista, se kun oli luonnollisesti vähän rypistynyt matkalla. Maissi oli käynyt vähän vakoilemassa blogissani ja sen kyllä näkee, tyynyiina on todella mieluinen. Kiitos Maissi!

Tyynyliinassa oli kaunis kirjailu, tuollaista pitäisi itsekin kokeilla! Tässä vielä kuvia tyynyliinasta, joka lähti vaihtarina Maissille:

Minä tein myös vakoilutyötä Maissin blogissa ja bongasin sieltä talo tilkkutäkin, jossa väreinä oli käytetty ruskeaa ja vaaleanpunaista.

Tässä kuva vielä tyynyn takapuolesta ja tuosta napituksesta. Kaikki napit ovat erilaisia, onpahan tämäkin hauska yksityiskohta, joka sopii Tildatyyliin! Mukava sattuma oli, että molemmat pitävät vähän pelkistetymmästä tyylistä...


2 kommenttia:

Maissi kirjoitti...

Hei! Kiva lukea, että liina oli myös sinulle mieluinen!

Merja K kirjoitti...

Moikka, kiitos kovasti tunnustuksesta :) Palaan siihen lomani jälkeen. Ja kiva oli myös viimeksi tavata!!

Sain aivan mahtavat verhot siitä Hemtexin vihreästä pilkkukankaasta. Tein siitä reunukset Tildan ruskeaan ruusukankaaseen ja verhot rullasin käärölle, jotka sidoin rusetilla ylös. Sekava sepustus, mutta laitan kuvia loman jälkeen näytille.

Iloista heinäkuun loppua, toivotaan että se aurinko kohta näyttäytyisi :)