keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Valoa!


Nyt varmasti joku naapureista pudistelee päätään ja naksuttelee kieltään, mutta ensimmäiset valot viritin terassille tänään. Mutta nämä kun ei olekaan jouluvalot tai ulkovalot vaan kaamosvalot! Tuohon hauskaan nimitykseen törmäsin jossain blogissa, joku oli ollut vielä minuakin aikaisemmassa. Ja ainahan noita ihmisiä riittää, joiden mielestä valoja saisi viritellä korkeintaan joulunalusviikolla, pah! Nyt kun valot palaa, niin huomasin, että niitä voisi jotenkin asetella tuonne lyhdyn sisään nyt vaan tungin ne luukusta sisään ja se siitä.


Olen kovasti tällä viikolla odotellut Kotivinkin joululehteä. Tilasin sen jokin aika sitten netin kautta, mutta laatikko ei ole vielä kolahtanut. Monille lehti oli tullut jo viime viikolla ja kaupoissakin se näkyi jo olevan myynnissä. Mihin minun lehteni on jäänyt?! Todennäköisesti tilaus ei ole mennyt perille, mutta vielä en uskaltanut irtonumeroakaan ostaa. Sen sijaan ostin kaksi muuta lehteä, jotka jo selailin läpi. Joulu maalla ja Kaikkien aikojen joulu, mukavilta vaikuttivat molemmat, paljon kauniita kuvia molemmissa.

Tätä neulomusta voi tämän verran vilauttaa, ettei paljastu liikaa. Tästä on tulossa jotain äidilleni pukin pakettiin. Lankana on vaaleanharmaa Novita Rose mohair, äitini itse valitsema. Valintaa tehdesssä hänellä ei ollut harmainta aavistusta mihin hän langat valitsi, toivottavasti ei ole vieläkään. Kovasti olen pohtinut pitäisikö anopille tehdä samanlainen kun tämä valmistuu. Värin täytyisi kyllä olla joku muu. Voihan olla, että tontun sormet vielä syyhyävät langankin kimppuun.

Ei kommentteja: