keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Munia, munia!

Eli munakokeiluni tuotti tulosta. Tosin ensimmäinen kierros pesukoneessa meni vähän mönkään. Heitin nimittäin kaksi ensimmäistä koemunaa koneeseen vessan vaaleansinisen nukkamaton kanssa. Munat huopuivat tosi hyvin ja styrokskin kesti, mutta munien pintaan oli tarttunut tasainen nukkakerros siitä matosta, vaikka munat olivat pesupussissa. No, eikun uusi kerros hahtuvaa päälle ja uusi yritys, tällä kertaa yhdessä keittiön puuvillaisten jouluverhojen kanssa. Ja tältä munat näyttivät koneessa pyörittyään:


Koska kokeilu oli näin onnistunut kierittelin myös jäljellä olevien munien ympärille hahtuvaa. Ajatukseni oli laittaa muniin vielä koristeita neulahuovutuksella, mutta minusta ne ovat noinkin kauniita. Voipi olla, että jätän ne tuollaisiksi! Kuvaan piti "tunkea" mukaan myös tuo kanakulho, jonka sain tuliaisiksi viimeviikkoisilta vierailtamme. Rakastan yli kaiken sesonkikoristeita...


Laitetaan tähän jatkoksi kuva noitani kainaloonsa saamasta hanhesta! Nyt saapi pääsiäinen tulla tähän taloon!

Ei kommentteja: