keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Kranssi

Kovin on ollut laiskanläntää tämä tekeminen viime päivinä. Jotain sain sentään eilen valmiiksikin asti, kranssin nimittäin. Tämäkin on ollut tekeillä jo hyvän aikaa. Nuo sydämet olivat varmaan ensimmäisiä jouluisia ompeluksia, joita tänä vuonna tein! Ne ovatkin odotelleet pöydän kulmalla leikkaamista, kääntämistä ja täyttämistä jonkinlaisen tovin. Viikonloppuna sain ne vihdoin käännettyä ja maanantai-iltana täyttelin ja ompelin aukot kiinni.
Tarkoitus oli ensin laittaa kranssiin erilaisista puna-pellava -sävyisistä kankaista tehtyjä sydämiä, mutta päädyin sitten laittamaan nämä raidalliset tähän. Kranssipohjia ja sydämiä on vielä jäljellä, joten nähtäväksi jää mitä niistä vielä syntyy. Pitäisi muutenkin ottaa itseä niskasta kiinni ja vähän reipastua noiden ompelusten kanssa. Niin, ja joulukorttien, niistä on vielä puolet kirjoittamatta!
Joulukalenteristani löytyi eilen Engel love -tarra-arkki ja tänään rulla sinisävyistä nauhaa ja muutama Sarah Kay siirtosilityskuva. Lapsetkin ovat ihan innoissaan äitin kalenterista, hassua!

1 kommentti:

Maruna kirjoitti...

Kaunis kranssi.
Tykkään eniten tämmöisistä pelkistetyistä, joissa ei ole joka sorttia yhdessä kranssissa.