sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Neljäs adventti

Nyt syttyy neljäs kynttilä,
jo joulu sarastaa.
Me odotamme Jeesusta,
hän kaikki pelastaa.


Jouluaattoon on todellakin enää kolme yötä. Kolme kalenterin luukkua. Jokunen tekemätön asia ja unohtunut juttu, mutta eipä mitään hätää. Joulusiivous on tehty, ainakin suurimmalta osin. Lattiat pesty, matot tampattu ja pölyt pyyhitty. Lapsiperheessä imuria täytyy käyttää päivittäin ainakin keittiössä, joten ihan valmista ei varmaankaan koskaan tule.
Ja ehkä tärkeimpänä kaikista, sänkyyn on vaihdettu "joulupussilakanat ja tyynyliinat", ihan totta! Meillä (tai pitänee tässä kohtaa kirjoittaa, että minulla, mies ei tämän päälle ymmärrä mitään) on sellaiset aivan ihanat sydänkuvioiset pussilalanat, jotka laitan aina jouluksi sänkyyn, muulloin niitä ei sitten pahemmin käytetäkkään. Mutta kun ne on niin kauniit ja jouluiset ja niistä tulee oikea jouluolo! Ihmisillä on hassuja tapoja ja pinttymiä, myönnetään.
Meillä ei joulusiivousta oteta onneksi liian vakavasti. Mielestäni Marttojen ohje: "jos aiot viettää joulusi komerossa, siivoa se!" on todella osuva. Mutta myöntää täytyy, että jouluksi yleensä saa siivotuksi sellaisia paikkoja, jotka ovat odottaneet siivousta liian kauan. Meidän perheessä tänä jouluna, minä vietän jouluni siivouskaapissa ja mieheni jääkaapissa, että silleen!

Ei kommentteja: